“Kuvanveistäjä Nora Tapperin veistosten teemana ovat kukat ja pyhimykset, mutta yhtä hyvin myös kuvanveistopuutarhanhoito ja legendat. Pyhimyksissä Tapperia kiehtoo jokin inhimillisyyden perusolemus, joka saa vielä nykyihmisenkin liikuttumaan. Varhaisin Suomessa (Ruotsi-Suomessa) tiedossa oleva puutarhanhoitaja teki työtään Juhana-herttuan perustamassa puutarhassa 1550-luvun lopun Turussa. Kertomukset katolisen kirkon pyhimyshahmoista tulevat vieläkin kauempaa 400–1200-luvulta. 

Nora Tapper kertoo työhuoneellaan, että näyttelyssä olevat figuuriveistokset ovat saaneet vaikutteita katolisessa ja evankelisluterilaisissa kirkoissa ja taidemuseoissa olevista puusta veistetyistä pyhimysveistoksista. Etenkin keskiaikaisissa (Suomessa 1100–1520) veistoksissa häntä kiehtoo niiden kömpelö asento, veistosten inhimilliset piirteet ja mittasuhteet. Näyttelyssä olevien puusta veistettyjen pyhimysveistosten Pyhä Yrjänä surmaa lohikäärmeen ja Kristoforos hahmoon liittyvät legendat olivat niin kiinnostavia, että niistä oli tehtävä veistos. 

Tapper toteaa, että ”tuli tehtyä osin aivan omia pyhimyksiä miettiessäni” tarvitseeko prinsessa pelastajaa vai onko pelastaja itse prinsessa Pyhä Yrjänän legendassa ja voisiko Kristoforos ottaa tytön harteille ja kantaa hänet virran yli eikä Jeesusta, kuten tarina alun perin kuluu.  Näyttelyn kolmas veistetty henkilöhahmo on Barbara, talonrakentaja. Tapper halusi kuvata veistoksessa sitä, miten tytär lähti tornista, jonne isä oli hänet legendan mukaan vanginnut, ja otti elämänsä omiin käsiinsä ja rakensi itselleen talon. 

Ikkunalaudalla olevien veistosten lähtökohta on ollut metsästä löydetyt maahan pudonneet oksat. Työhuoneella Tapper asetteli puidenoksiin aiemmin tekemiään valkoisia keramiikka rakennelmia ja näki edessään yhtäkkiä amarylliksen ja tulppaanin, joille hän rakensi ruukut puurimoista. Kun katson veistoksia Vanha pesäpuu ja Huuto niin tulen ajatelleekseni, että kauneimmassakin puutarhassa voi olla jotakin joka rikkoo perinteisen esteettisen harmonian. Näissä veistoksissa yhdistyy samanaikaisesti kiinnostava ja vähän vastenmielinen muotokieli toisiinsa, kun keramiikan narumainen rakenne ja käsittelemätön puu kohtaavat toisensa.  

Keskustellessamme käy ilmi, että Tapperin yhtenä lähtökohtana näyttelyssä olevia veistoksia luonnostellessaan on ollut maalaustaide. ”Katsoessani maalauksia olen kiinnittänyt huomioni perspektiiviin. Maalauksissa perspektiivi on usein liioiteltu, ei realistinen. Olen tuonut joidenkin maalausten ja oman mielikuvitukseni esineitä ja huonekaluja kolmiulotteiseen tilaan. Puuta veistämällä olen ”maalannut” tilaan.”   Tämän ”maalaamisen” voi nähdä   Tuumaustauko- ja Uni-veistoksissa, jonka pinnassa voi nähdä puunvarjon. Se ei tule kuitenkaan vieressä olevasta Kukkapuu-veistoksesta. Tuleeko se unesta?”

—Kari Alatalo
kuvataidekriitikko

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus

Lisätietoja:
noratapper.net