Aloitin taiteellisen tutkimuksen syksyllä 2019. Lähtökohtana tutkimukselle oli paikannimi Olhava. Pohjois-Pohjanmaalla, Olhavajoen varrella sijaitsevassa kunnassa Ii on noin 400 asukkaan kylä Olhava. Olhava on yksi Perämerenrannikon vanhoista karjalaisperäisistä nimistä, joka merkitsee Karjalankannaksen murteissa notkoa ja rotkoa, yleensä vesipohjaista paikkaa. Olhava (ven. Volhov, Волхов) on myös kaupunki Leningradin alueen Olhavan piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Olhavanjoen varrella 122 kilometriä Pietarista itään. Olhava oli 900- ja 1100-luvuilla osa tärkeää itäistä kauppareittiä, joka yhdisti Itämeren Mustaanmereen. Miksi näillä maantieteellisesti toisistaan kaukana sijaitsevilla paikoilla on sama nimi?

Tutkimuksen ensimmäistä näyttelyä varten työskentelin lapsuuden kotipaikassa Iissä residenssissä helmikuussa 2020. Suunnistin viisi erilaista reittiä Iin Olhavan kylässä Venäjällä sijaitsevan Olhavan kartan avulla, karttaan merkittyjä nähtävyyksiä katsellen. Väärän kartan käyttämistä paikan havainnointiin ovat käyttäneet Kansainväliset situationistit kokeillessaan erilaisia psykomaantieteellisiä metodeja tilan tutkimiseen. He olivat kiinnostuneita karttojen suhteesta todellisuuteen ja halusivat tuoda kokemukset ympäristöstä tarinoiksi tilasta. Tarkoitukseni oli matkustaa maaliskuussa 2020 Venäjälle ja tutkia siellä paikkoja Iin Olhavan kartan avulla. Tuli Korona ja rajat sulkeutuivat. Näyttelysuunnitelma muuttui keskittyen ainoastaan Iin Olhavaan. Palasin syksyllä 2021 Olhavaan ja yritin etsiä paikat joihin olin edellisvuonna suunnistanut. Ehkä siitä tulisi uusi suunta tutkimukselle ja seuraavalle näyttelylle? Halusin kuitenkin matkustaa Venäjälle pandemian hellitettyä. Olisiko keväällä 2022 jo parempi tilanne?

Tuli sota ja raja Suomen ja Venäjän välillä tuntui enää mahdottomalta ylittää. Vuosi 2022 hävisi. En voinut ajatellakaan mitään tutkimukseni aiheeseen liittyvää. Mietin täytyykö minun vaihtaa aihetta ja unohtaa kaikki mitä olen tehnyt. Mitä osaan sanoa, kun en ole politiikan tutkija enkä historian tutkija. Minulta kysytään usein onko minulla jotain (suku)yhteyksiä Venäjällä. Minulla ei ole muuta yhteyttä Venäjään kuin kiinnostus sen kieleen ja kulttuuriin sekä yhteiseen historiaan. Onko se riittävä yhteys? Kukaan ei ehkä halua kuulla mitään siitä nyt. Haluanko minäkään ajatella sitä? Kun aloitin tutkimuksen, en ajatellut sen liittyvän millään tavalla minuun. Olen kiinnostunut kultuurivaikutusten, ihmisten ja kielten liikkumisesta.

Saavuttuani Iihin 2020 mummuni kuoli. Tutkimus jatkui suunnitelmien mukaan vaikka elinkin residenssissä kaksoiselämää. Päivisin olin tutkimusta Olhavassa tekevä taiteilija, iltaisin itkin, kaipasin mummua ja kirjoitin puhetta hautajaisiin. Mummuni syntyi, eli ja kuoli Iijoen äärellä. En voinut väistellä tutkimuksen henkilökohtaisuutta. Olen määritellyt olevani Iistä kotoisin vaikka muutettuani elämäni aikana 17 kertaa ja sukuni sijoittuessa pitkin maailmaa en ole varma olenko mistään kotoisin. Tätä kuulumisen tunnetta käsittelin tutkimuksen toisessa osassa.

Onko kaiken tarkoituksena ollut siis löytää paikka-identiteettiä. Mitä on olla pohjois-suomalainen, Kirjailija Timo K. Mukalta kysyttiin tätä ja hän vastasi, että miltä männystä tuntuu olla mänty. Olen tutkimuksen myötä oppinut miten itä on vaikuttanut Pohjois-Suomessa. Olen tullut tietoisemmaksi Pähkinäsaaren rauhan rajoista ja niiden vaikutuksista. Olen tutkimuksen kautta viettänyt lapsuuteni maisemissa, tarinoissa, paikoissa useammin aikaa kuin koskaan aikuisiälläni, koska olen asunut viimeiset 23 vuotta Etelä-Suomessa. Olen Olhavan kautta tavoittanut jotain siitä minkä liitän lapsuuteni ympäristökokemuksiin: raaka merituuli, voimakasvirtaiset joet, metsä. Olen pohtinut keskus- ja periferiavastakkainasettelua, Iin ja Venäjän Olhavien kaupankäynnin, kulttuurin ja teollisuuden historiaa sekä nykypäivää.

Kun Olhava-tutkimus jatkui jälleen syksyllä 2023, aioin etsiä vuoden ajan, muutaman kuukauden välein jälleen samat Venäjän Olhavan kartan kanssa löytämäni paikat. Oletin, että tapahtuisi jonkinlainen paikkojen merkityksellistyminen, kun kohtaan ne uudelleen. Tapahtuikin vieraantumista. Venäjän Olhava vaikutti paikan kokemiseen, vaikka en ole siellä koskaan käynyt. Maailma oli muuttunut helmikuun 2020 jälkeen. En pystynyt palaamaan niihin ajatuksiin mitkä minulla oli ollut, reitit ja paikat tuntuivat vierailta ja Venäjä oli tullut kartan kautta osaksi paikkoja. Paikat alkoivat myös hävitä. 2021 matkallani en löytänyt enää yhtä paikkaa, koska olin kulkenut lumessa hangen jälkiä pitkin enkä enää löytänyt tietä perille. Seuraavillakin matkoilla paikkoja hävisi yksityisalue-kylttien ilmestyttyä reitin varrelle, kelirikon estäessä kulkemisen, paikkojen muututtua niin, etten enää tunnistanut onko paikka oikea. Koulu lakkautettiin. Paikka säilyi, mutta en enää jutellut kuvausmatkalla Olhavan historiasta luokanopettajan kanssa vaan kuljin auraamattoman koulun pihan leikkikentällä. Yksi matka hävisi, koska elämä toi eteen puolison sairastumisen. 

Kuvasin ensimmäisen havainnointimatkan digikameralla, mutta en oikein tiennyt miksi kuvaan ja mitä kuvilla teen. Selasin loputtomalta tuntuvaa kuvamassaa ja päätin ottaa seuraavaksi kuvia ainoastaan neulanreikäkameralla. Yksi paikka, yksi kuva. Mihin kukaan tarvitsee näitä kaikkia kuvia? Yhdellä kuvalla kertoo riittävästi sen, mitä olen paikasta juuri sillä kerralla nähnyt. Tekniikkavalinnasta johtuen kuvien informaatio on rajattu. Kameran linssi eli jugurttipurkin kanteen pistetty reikä välittää rajoitetusti valoa ja kameran negatiivi eli mustavalko-paperi kiinnittää informaatiota rajallisesti. Yhdellä matkalla kaikki kuvat epäonnistuivat vaikka yritin kuvata useita kertoja uudelleen. Olhava ei halunnut enää näyttäytyä minulle. Olin aluksi häviämisistä epätoivoinen. Mitä tutkimukselleni käy, kun kaikki häviää, muuttuu, katoaa, menee uusiksi, epäonnistuu? Täytyy mennä sen mukaan mitä tutkimuksessa ilmenee, ei sen mitä minä haluaisin tapahtuvan. Viimeisellä kuvausmatkalla kävin enää Olhavan asemalla, paikassa josta ensimmäinen reitti alkoi 2020. Reitit ovat hävinneet kuten Volhava rajan taakse. Jäljellä ovat havaintoni paikoista, niin kuin minä ne näin ja koin. Olen tehnyt näyttelyyn matkojen kuvista, reiteistä, kartoista puupiirroksia katoavan laatan tekniikalla.

Tammikuussa paloi koulua vastapäätä ollut hylätty bensa-asema. Sitä en ollut kuvannut.

— Outi Koivisto

Olhava-V…. on Outi Koiviston (s. 1982 Oulussa, asuu ja työskentelee Helsingissä) taiteellisen tutkimuksen kolmas ja viimeinen osa. Edelliset osat: Olhava Volhovan kartalta nähtynä (2021 Galleria Huuto, Helsinki) ja  Juureton Iijoen törmässä (2024 HAA Galleria, Helsinki). Hän opiskelee Aalto-yliopistossa tohtorikoulutusohjelmassa nykytaiteen alueella.

Lisätietoja:
outikoivisto.com