Säveltäjä Franz Liszt (1811-1886) liittyi vuonna 1857 fransiskaanien kerjäläisveljestöön ja otti kahdeksan vuotta myöhemmin vastaan alemman katolisen pappisvihkimyksen. Vetäydyttyään Roomaan Liszt tapasi myös paavi Pius IX:n, jonka kerrotaan kannustaneen häntä: ”Mene ja tunnusta syntisi pianolle”. Tämän kehotuksen luettuani se kääntyi mielessäni heti muotoon Mene ja tunnusta syntisi maalaukselle, siis muotoon, jossa minä itse toimin.

Alkuperäisessä merkityksessään synti on tarkoittanut irtautumista yhteydestä Jumalaan. Kristillisissä kirkoissa Jumalanpalvelukseen kuuluu yleinen synnintunnustus ja sitä seuraa yleinen synninpäästö. Ortodoksisissa ja katolisissa kirkoissa on käytössä yksityinen synnintunnustus, jota seuraa synninpäästö, mutta se edellyttää syntiensä tunnustavan katumusta. Synninpäästö keskittyy seurakunnan jäsenen omiin puutteisiin ja virheisiin, ja siihen kuinka hänestä voi kasvaa parempi ihminen. Maallistuvasta maailmasta puuttuu tämä synninpäästön rakenne, joka tähtää ihmisen omien virheiden ja vikojen tunnustamiseen ja oikaisemiseen, niiden anteeksipyytämiseen ja -saamiseen.

Maalaus on se mihin minusta tarttuu kaikki hyvä ja paha, sillä olemmehan me kaikki valon ja pimeyden lapsia. Me olemme sekoituksia hyvästä ja pahasta. Meille on annettu vapaa tahto, mutta tärkeintä on pyrkimys kohti valoa. Se ei aina onnistu ja kompasteluja tapahtuu tavan takaa, silloin emme voi muuta kuin nousta uudelleen ylös ja jatkaa matkaamme. Matkanteko on tärkeämpää kuin lopputuloksen saavuttaminen tässä kodittomuuden maailmassamme, missä me olemme vain vieraina. Kaikki päättyy kuitenkin kotiin, rakkauden valoon ja maailma unohtaa meidät.

Tein matkalaukkunäyttelyn Ortenbergissä, Saksassa ja matkustin ensin junalla Oberhessenistä Berliniin ja Berliinistä lensin töiden kera Helsinkiin ja Helsingistä puksuttelin jälleen junalla Hämeenlinnaan. Näyttelyni kuvastaa matkantekoa, peilauksia minusta ja maailmasta, ohi kiitäviä ajatuksia ja hämmennyksiä, joista en aina tiedä mitä ne tarkoittavat tai mihin ne ovat menossa. Jokainen näyttely on väliselonteko matkasta, joka jatkuu. Valmista ei tule, paitsi sitten, kun olemme jo haudassa, kuten edesmennyt kuvanveiston professorimme Radoslav Gryta (1955-2023) totesi kurssin aluksi meille Kuvataideakatemian ensimmäisenä syksynä vuonna 1992.

Tervetuloa katsomaan oikuttelevan silmän tuotoksia Taidehalli Hämeeseen 26.8.-19.9.2023.

Kiitokset TAIKE:lle työni tukemisesta.

Jukka Korkeila, Glauburg-Stockheimissa, suurmarttyyri Kristiina Tyroslaisen (193‒211) muistopäivänä 24.7.2023.

Jukka Korkeila (s. 1968 Hämeenlinnassa, työskentelee Glauburg-Stockheimissa, Berliinissä ja Helsingissä) on opiskellut arkkitehtuuria Teknillisessä korkeakoulussa, Espoossa 1988-90, sisustus- ja huonekalusuunnittelua Taideteollisessa korkeakoulussa 1990-92 ja kuvataidetta Kuvataideakatemiassa 1992-97. Taiteen maisteri Kuvataideakatemiasta, maalaustaiteen laitokselta 2002. Hän oli maalaustaiteen lehtorina Kuvataidekatemiassa v. 2004-2009. Kuvataiteen valtionpalkinto 2019. Korkeilan töitä on tällä hetkellä esillä myös Kiasman Dreamy-näyttelyssä (-> 26.11.) ja Helsinki Contemporaryssa (-> 10.9.).

Lisätietoja:
linktr.ee/jukka.korkeila