Minttu Saarisen “Läpi” on näyttely kulkemisesta, siirtymisestä ja muutoksesta – asioista, joiden läpi ihminen joutuu, haluaa tai joskus vain päätyy kulkemaan. Näyttely tarkastelee ovia, portteja ja aukkoja sekä niiden konkreettisia ja vertauskuvallisia merkityksiä. Se kysyy, mitä tapahtuu, kun jokin ylitetään, läpäistään tai päästetään lävitse.

Saarisen teoksissa glitter ja karva toimivat sekä materiaalina että symboleina. Glitter on veden ja jään hohdetta, kissan märkä nenänpää, betoniseinän kiiltävä hippunen – pieniä ja näennäisesti merkityksettömiä asioita, jotka kuitenkin kannattelevat elämää. Karva puolestaan viittaa ikiaikaiseen voimaan, selviytymiseen, suojaan ja läheisyyteen. Se yhdistyy eläimiin, kehoon ja kulttuurisiin tarinoihin sekä vallan, elinvoiman ja hedelmällisyyden kuvastoon.

Saarisen työskentelyssä nämä materiaalit liittyvät suomalais-ugrilaiseen kansanperinteeseen ja sen tapoihin kuvata kehoa, naiseutta, hedelmällisyyttä ja erilaisia rajapintoja. Näyttely jatkaa Saarisen pitkäaikaista tutkimusta suomalaisesta vulvasymboliikasta.

Joskus kuljemme läpi huomaamatta. Joskus pitää rämpiä. Joskus menemme väärästä aukosta ja tulemme ulos aivan toisesta. Jostakin pääsee läpi, jotakin viedään läpi, luetaan läpi, katsotaan läpi tai eletään läpi. Joskus jokin vain läpättää.

Näyttelyn henkilökohtaisuutta syventää Saarisen ystävän, kuvanveistäjä Jari Männistön teoksen läsnäolo. Saarinen haki näyttelyaikaa alun perin yhdessä Männistön kanssa. Männistö kuoli vuosi sitten. Näyttelyssä nähdään yksi hänen lasiteoksistaan, jonka hän koki liittyvän Saarisen pohdintoihin naisen kehosta, suomalaisesta vulvasymboliikasta ja siirtymisestä.

Saarisen teokset ovat leikkisiä ja materiaaliltaan runsaita. Niissä on samaan aikaan huumoria ja melankoliaa, kauneutta ja outoutta. Pienten yksityiskohtien rinnalla teokset kasvavat suuriksi kokonaisuuksiksi, aivan kuten elämäkin.

”Teen asioita käsilläni nähdäkseni, mitä ajattelen. Katson, jotta ymmärrän kuulemaani. Toistan liikkeitä niin kauan, että niistä tulee rituaaleja. Rakennan teoksia, jotka ovat ylenpalttisia, koska uskon, että ihmisyys on sellaista. Melankolista, vähän koomista, jatkuvasti keskeneräistä ja aina kauhean dramaattista.”

– Minttu Saarinen